Yrityksen perustamisen tärkein vaihe on huolellinen suunnittelu.

Liiketoimintasuunnitelma (LTS) auttaa sinua jäsentelemään liikeideaasi ja kertoo, kuinka liikeidea toteutetaan käytännössä. Suunnitelman laatiminen ja liiketoiminnan huolellinen arviointi ovat tarpeellisia ennen kaikkea itsellesi, mutta tarvitset liiketoimintasuunnitelmaa myös rahoittajia ja liiketoimintakumppaneita sekä starttirahan hakemista varten.

Hyvin laadittu liiketoimintasuunnitelma laskelmineen antaa ulkopuoliselle käsityksen yrityksen toiminnasta, kannattavuudesta ja tulevaisuuden näkymistä. Sen avulla voit aloittavana yrittäjänä havainnollistaa ennen yritystoiminnan aloittamista, että yritykselläsi on menestymisen mahdollisuudet, vaikka tilinpäätöstiedot vielä puuttuvat.

Näin teet liiketoimintasuunnitelman

Liiketoimintasuunnitelmassa olennaista eivät ole tekstin määrä ja pitkät vastaukset, vaan se, että kerrot yritystä ja yritystoimintaa koskevat keskeiset tiedot, oman osaamisesi sekä tulevaisuuden suunnitelmat.

Suunnitelma tekee ideastasi näkyvän

Uusyrityskeskusten suunnitelma-työkalu sisältää kyselymuotoisen liiketoimintasuunnitelman, aloittavan yrittäjän muistilistan sekä linkit kannattavuuslaskelmiin. Laskelmien vaihtoehtoina ovat kannattavuuslaskelma Excel-muotoisena sekä Yritystulkin YT4-laskelma, joka sisältää tulossuunnitelman ja kassabudjetin.

Suunnitelmasta voidaan tallentaa ja tulostaa pdf-tiedosto joko yhteenvetona tai canvas-mallisena tiivistelmänä.

Käyttäjätunnuksen luomiseen, idean luomiseen ja suunnitelman tekemiseen sekä käyttöoikeuksien jakamiseen voit tutustua myös ohjevideoiden avulla, jotka löydät YouTube-kanavaltamme.

Työkalu toimii parhaiten selaimilla Chrome, Edge ja Firefox. Palvelun on tuottanut ja sitä ylläpitää Multimentor Oy.

 

Toteuta unelmasi yrittämällä!